Siirry pääsisältöön

Lauri Tähkän levyarvostelu

Ostin pitkästä aikaa ylipäätään musiikkia, saati sitten kotimaista, läjän / lajitelman, ja yksi albumi on Laten "Vien Sut Täältä Kotiin". Joka on hieno nimikin ja khuulit yksinkertaiset kannet.



Summa Summarum: todella hyvä albumi !

Paaaaaaaljon parempi kuin silloin luulin kun tuo ilmestyi ja kuljin siitä vain ylpeästi ohi, mm Sittarissa ja missä lie.
Mutta olisi se ollut hyvä hankinta jo uutena. Mutta sainpahan halvalla nyt nykyään.

Jo ensimmäinen "raita" tai Musiikkikappale tai "biisi" tai mikä lie, on melko loistava, eli Anna Arpisten Haavojen Olla. Melko upeakin lopulta, vähän orientaalisen kuuloinen rumpuineen ja kilkutuksineen ja mitä niitä perkussiivisia ääniä siinä onkaan ja onkin.
Ja Laten yht´äkkiset laulut on todella hienoja.

Morsianhan on takuuvarma "hitti" eli "osuma" eli hyvä biisi ! Ja hieno videokin. Tykkään.

Sinä Olet Minun..... se biisinä jää vähän laimeaksi, mutta ideaan voin samaistua TÄYSIN(!), olen niitä harvoja jotka voi. Ja raivoankin Luojalle päivittäin tuohon(kin) tapaan ja tyyliin, mutta vielä paaaljon pahemmin. Ymmärrän sanoman ja biisi on kuin minulle tavallaan tehty.

Ei Kukaan Tuu Sulta Tuntumaan. Hahaa, hauska ja hienokin, nimikin, ja biisi on niin totaalista Latea kuin olla ja voi, oikein menevä "ralli". "Tuus kainaloon ja heti!..." kuulostaa täsmälleen siltä millaiseksi Jarkon / Laten kuvitteleekin, eli vähän sellainen yksinkertainen tilanteesta tilanteeseen ja suhteesta suhteeseen "heittäytyjähän" hän lienee, ja sen kyllä aistii. Sangen menevä biisi lopunkaiken.

Pojat On Poikia........omituinen biisi. Kuin jotakin SuomiJuntti....r´n´b ...?...mitä ?! Jotakin. Outoa "biittiä" se tuuttaa, mutta senkin kuuntelee. Hyvä sekin on lopultakin.


Sua Mä Jaksan. Lienee levyn hämmästyttävin biisi, ja sangen ilahduttavakin. Se lienee jotain nimeltä "ska" ? Jollen TÄÄÄÄYSIN erehdy.  En ihan tarkkaan tiedä mikä "regei" viritelmä se ON, mutta aivan vitun huippuhyvä ja loistava se ON !! HAhaha, ihan helvetin hyvä biisi kyllä, se pumppaa niin täysin ettei sitä voi kuin digata. Eriskummallinen Lauri Tähkä biisi, mutta toimii kyllä kuin junan paskahuusi.


Minun Suomeni. Nyt kun siihen on tottunut niin  ...........no ...en tiä, kyllähän se hyvä on ja pätevä, ammattimainen tekele sekin, jonkinlaista "junttidiskoa" tavallaan, mutta kyllä sen välistä kuuntelee senkin.


Sut Kaikkialla Nään.  Me-le-ko loistava tuokin on. Jonkinlainen ...."pallaadi"ksikohan tuollaista sanottaisiin suomlanniksi ? Tjns. En tiä. Mutta on se hyvä, on se komia.


Tuulisina Päivinä. Yllättävän tunteikas tai koskettava. Latessa on omituisen paljon tuollaista mukaansatempaavaa "ilmaisuvoimaa" tai mitä lie se on, se oikeasti saa TUNTEMAAN jotakin, siihen ei mikä vain vitun "räppi"keekoilija tietenkään pysty eikä kykene, ja tietävät sen itsekin joten eivät edes yritä. Mutta siis niin, juu oikein hyvä biisi. Hieno, ja sopivan menevä ja tekevä ja nopea eikä liian viipyilevä.



Hyvä Levy.


En kadu lainkaan hankintaansa. Oikein hyvä albumi se on, uskokaa pois.


Uutta putkeen !







Tällainen hieno kuva vielä lopuksi, UPEA suorastaan.






http://lionskuvat.blogspot.fi/2016/11/lauri-tahka-vien-sut-taalta-kotiin.html



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maijan Comeback !! lissu ja mä

Maija Vilkkumaa on täällä taas ! Uusi sinkku biisikin on jo saatavilla eli : Lissu ja Mä - Maija Vilkkumaa . Tykkäsin. Ensikuulemalta kyllä hieman hämmentävä kokemus, mutta parin kerran jälkeen se alkaa jo kyllä toimia ja tehdä itseään tykö. Tykkään oikeastaan aika suuresti ja odotan innolla uutta albumia. Olen aina digannut Maijasta yhtenä suomen ainoista hyvistä muusikoista ja odottaisin uutta Maijaa joka tapauksessa. Tämä kuulosti lupaavalta. Hyvähyvähyvä. Hienoa.

Blogger vs Kapteeni

Eli guuklen kommunistikusipäät on lukinneet Kapteenin Blogini . Säälittäviä kuvottavia paskarottia vitun kusilänttejä totalitäristejä olette. HÄVETKÄÄ !! Haistakaa vittu ja kuolkaa tuhannesti. Vitun oksennukset. Go fuck yourself google . Sensuuri on varma merkki totalitariasta ja tyranniasta aina ja kaikkialla. Ja jokin "puhdistus" tuntuisi olevan tekeillä, meitä yritetään jynssätä joka puolelta joka metodilla. Ei tule onnistumaan paholaisen luuserit.  Ei ikinä. Aamen.

Rammstein - Helsinki Olympiastadion 2023

  Noniin. Rammstein in räminä ja murina ja myräkkä on käyty näkemässä ja kuulemassa, upeaa oli. Laskeuduttiin sen verran suomlannin / suomalian kamaralle että Rammstein tuli tsiigattua. Jollette ole itse käyneet Rammstein in keikalla niin...no ette tiedä mistä tarkalleenottaen jäätte paitsi, se on paljon vaikuttavampi kuin sitä voisi luulla. Juma LAUTA se oli vittu LUJAA !! Aivan sanoinkuvailemattoman brutaalia absoluuttista sotaa äänen muodossa !!! En voi tarpeheksi korostaa, enkä usko sodassakaan olevan ihan niin äänekkäitä tapahtumia kuin tuo abaut 2-tuntia yhteen mittaan on, se on niin vitun totaalisen musertavaa äänivallia. Kuin silkka äänenpaine takoisi sinusta täysin heltymättä ja armotta läpi, karisee hampaistakin paikat ja lähtee veret kiertään ja takuulla jos on ummetusta tjms ongelmia niin en näe miksei paskakin lentäisi. Aivan mahtavan upeaa visuaalisesti ja ne liekit; ne oikeasti lämmittää !! Ne on hämmästyttävän kuumia ja aivan välittömästi !! HETI !! Se oli 1 suuri...